Ärtyneen suolen oireyhtymä / Elimistösi Puhdistus

Ärtyneen suolen hoito homeopatialla

Ärtyvän suolen oireyhtymä on yleinen vaiva, jota esiintyy n. 30 – 40%:lla naisista ja n. 20 – 30 %:lla miehistä. Aikaisemmin tilaa kutsuttiin “ärtyneeksi paksusuoleksi”, mutta koska viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet, että myös ohutsuoli on usein osallisena oireisiin    – nimi muutettiin.

Me Arnica:ssa olemme hoitaneet suolistoperäisiä sairauksia menestyksellisesti jo yli 30 vuoden ajan.

 

ÄRTYNEEN SUOLEN OIREET

Ärtyvän suolen oireyhtymä ilmenee mm. seuraavanlaisesti:

  • turvotus
  • vatsan kiputilat
  • stressivatsa
  • suolen toiminnan muutokset (ripuli/ummetus)
  • pahan hajuinen hengitys

Kaikkia oireita ei tarvitse olla jokaisella, vaan ne esiintyvät hyvinkin yksilöllisesti.
 

ÄRTYNEEN SUOLEN SYYT

Ärtynyt suoli on ns. toiminnallinen suolistovaiva, eikä näin ollen perusteellisissakaan tutkimuksissa löydetä mitään poikkeavaa. Usein kuitenkin huomataan, että tällaisen koehenkilön suoli reagoi muita voimakkaammin ulkoisiin ärsykkeisiin, kuten suolen seinämän venytykseen.

ITSEHOITO

Itsehoidolla voidaan tehokkaasti vaikuttaa oireisiin ja niiden ehkäisyyn. Kokeile nyt Homeopatiakeskus Arnica:n kehittämää tukiohjelmaa. Suosittelemme varaamaan vastaanotto- tai etäajan koulutetuille ammattilaisillemme.

    • Ajanvaraus:
      • Yli 20 paikkakuntaa (0400-413 383)
        • Puhelin- / ZOOM -videokonsultaatiot
        • Vastaanotot  


Homeopaattiset valmisteet noudattavat tarkoin standardisoidun farmacopean HAB:n (Homeopatische Arzeneimittel Buch) pääperiaatteita. Ne ovat lääkevalmisteita, joiden rekisteröintiä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus valvoo. Homeopatiakeskus Arnican valmisteet ovat saavuttaneet suosiota ja arvostusta maailmanlaajuisesti tarkoin ja huolella valittujen raaka-aineidensa johdosta. Potensointi tehdään laadukkaasti perinteisin menetelmin, Hahnemanin tekniikalla.

 

Lääketieteellinen vastuuvapauslauseke:

Tällä sivustolla annettuja tietoja ei ole tarkoitettu diagnosoimaan, hoitamaan, parantamaan tai ehkäisemään sairauksia. Sivun tiedot eivät korvaa terveydenhuollon ammattilaisen kanssa tapahtuvaa vastaanottoa tai konsultaatiota, eikä niitä pidä tulkita lääketieteellisenä neuvona. Nämä nettisivut on tarkoitettu lisäämään tietoisuutta ja ymmärrystä homeopatiasta.

Arnican Homeopaatit

Huomioittehan, että parhaan avun oireisiinne saatte varaamalla henkilökohtaisen vastaanotto- ja puhelinajan 
Homeopatiakeskus Arnica:sta: 040 - 718 1893.

  

Ajanvaraus

Homeopatia ajanvaraus - Espoo, Helsinki, Lahti, Kouvola, Lappeenranta, Joensuu, Kuopio, Jyväskylä, Oulu, Kemi, Kerava, Lohja, Salo, Vaasa, Pori, HämeenlinnaAJANVARAUS
040-718 1893