Olet varmaan kuullut nimet jo useampaan kertaan, mutta et ehkä tiedä miksi näistä ravinteista puhutaan niin paljon. Meillä Suomessakin on monia vihreitä kasveja, esim. nokkosta, koivunlehtiä, pinaattia jne. käytetty pitkään, mutta ulkomailta tuodut ”vihreät” ovat tehneet vahvasti tuloaan viime vuosikymmeninä ja etenkin parin viime vuoden aikana. Superfood- ilmiön myötä ihmisten tieto niiden vaikutuksista on lisääntynyt. Arnica Homeopatiakeskuksen VICOLON -maitohappobakteerivalmisteessa on 2 tämän hetken arvokkaimpaa ”vihreää” - Spirulinaa ja Chlorellaa.
”Vihreät” ovat pääsääntöinen ravinto paitsi lähes kaikille eläimille, myös monille kehittymättömimmille alkuperäiskansoille. Myös eläimille ”vihreät” ovat olennainen osa taistelussa sairauksia vastaan ja ne hankkiutuvat refleksinomaisesti vihreiden äärelle aistittuaan negatiivia muutoksia kehossa. Klorofylli, eli lehtivihreä on suurin näitä kasveja yhdistävä asia ja se on samalla elementti, joka antaa kasville sen vihreän värin. Klorofylliä tavataan myös muun värisissä kasveissa, mutta huomattavasti pienempinä määrinä.
Lehtivihreä eli klorofylli on orgaaninen molekyyli, jonka avulla kasvit yhteyttävät. Klorofylli on rakenteeltaan Mg-keskusatomillinen porfyriini. Lehtivihreäksi kutsutaan myös kasvisolujen viherhiukkasia eli kloroplasteja, jotka vastaavat itse yhteyttämisestä. Kehittyneemmillä kasveilla lehtivihreä on viherhiukkasissa, kun taas bakteereilla ne toimivat kalvojen rakenneosina. Näitä viherhiukkasia on runsaasti lähes kaikkien kasvien maanpäällisissä osissa. Lehtivihreää eli klorofylliä ja klorofylliiniä käytetään myös elintarvikkeiden lisäaineena E-koodilla E 140. Myös näiden johdannaisia, klorofyllikuparikomplekseja ja klorofylliinikuparikomplekseja, käytetään elintarvikkeiden lisäaineena E-koodilla E 141.
Lehtivihreällä on erittäin suuri vaikutus eläinkunnan vereen johtuen siitä, että lehtivihreän molekyylinen rakenne on lähes täysin sama kuin punasolujen. Lehtivihreä rakentuu magnesiumin ympärille kun taas veri raudan. Ei siis ole sattumaa, että lehtivihreää kutsutaan usein kasvien vereksi.
Levätuotteista tunnetuimmat ovat mikrolevät Spirulina ja Chlorella, maailman kaksi eniten klorofylliä sisältävää kasvia. Saman sukuisia kasveja on olemassa muitakin mutta ylivertaisten ominaisuuksiensa, saatavuuden ja taloudellisuuden vuoksi ne ovat muihin verrattuna suosituimpia. Mikrolevät ovat yksi vanhimpia eläviä elämänmuotoja maapallollamme.
Nykyään myytävät mikrolevät ovat pääosin ihmisen kasvattamia. Poikkeuksena AFA, joka nähdään spirulinan villinä kantaisänä. Paitsi, että ne sisältävät runsaasti lehtivihreää, ovat ne monen muunkin aineen suhteen ravinnerikkaimpia, esimerkiksi proteiinien ja beta-karoteenien suhteen. Ne sisältävät myös eniten nukleiinihappoa, eli DNA:ta ja RNA:ta, verrattiinpa sitten kasvikunnan- tai eläinkunnan eliöihin. Nukleiinihappo, joka on vastuussa solujen uusiutumisesta, kavusta ja korjaamisesta, parantaa tunnetusti solujen uusiutumista ja hidastaa vanhenemista.
Levien potentiaalista kertoo hyvin se, että nälänhätää, sen uhkakuvia ja estämiskeinoja käsittelevät dokumentit eri aikakausilta nostavat levätuotteet yhdeksi tärkeimmistä pelastuskeinoista.
Spirulina on sinilevien Cyanophyta-kaareen ja sinivihreiden levien Oscillatoriaceae heimoon kuuluva suku. Spirulina maxima- ja Spirulina platensis -lajit ovat elintarvikkeeksi kasvatettavia lajikkeita. Suurin osa spirulinasta tulee Hawajilta, Yhdysvalloista, Intiasta ja Aasian maista kuten Thaimaasta ja Taiwanista.
Spirulina muodostaa kaikista maailman organismeista tehokkaimmin proteiineja ja se sisältää painostaan 65-71% hyödynnettävässä muodossa olevaa proteiinia. Jo 10-15 grammaa spirulinasta nautittuja proteiineja tukee vahvasti päivittäistä proteiinin saantia. Lihan proteiineista keho pystyy hyödyntämään vain osan (n. 20%), kun spirulinassa luku on moninketainen (n. 85%). Sen proteiineista merkittävä osa koostuu biliproteiinista joka on esisulatettu kasvin toimesta.
Spirulinan solunseinämät ovat poikkeukselliset koska ne koostuvat mukopolysakkarideista. Mukopolysakkaridit ovat monimutkaisia sokereita jotka limittytyvät yhteen aminohappojen, yksinkertaisten sokereiden tai joissain tapauksissa proteiinien kanssa. Mukopolysakkaridit vahvistavat kudoksia tekemällä niistä joustavampia ja kestävämpiä ja ne ovat myös voimakkaasti tulehdusta ehkäiseviä. Niiden on todettu vahvistavan sydäntä ja ehkäisevän verisuonitukosten syntymistä samalla kun ne laskevat veressä olevan rasvan määrää.
Spirulina sisältää valtavan määrän keholle tärkeitä mineraaleja kuten seleeniä, kalsiumia ja rikkiä. Rikkipitoisia aminohappoja (metioniini, kysteiini) sekä harvinaista fykosyaniini -nimistä polypeptidiä (joka antaa spirulinalle sen sinertävän pigmentin), jotka auttavat maksaa ja hermostoa puhdistamaan haitallisia myrkkyjä.Fykosyaniinin on todettu tehostavan veren muodostusta jäljittelemällä erytropoietiini (EPO) hormonin vaikutusta. Sillä on myös syöpäsolujen muodotumista ehkäiseviä- sekä kantasolujen uusiutumista tukevia vaikutuksia.Toinen spirulinan sisältämä harvinainen ainesosa on fenyylietyyliamiini (PEA), jonka määrän tiedetään nousevan rakastuessamme ja laskevan masentuessamme. PEA aktivoi keskittymiskyvystä ja havainnoimisesta vastaavia transmittoreita aivoissa, ja sen määrä kasvaa kun ajatuksemme syventyy tiukasti johonkin. PEA lisää myös noradrenaliinin vaikutusta kehossamme ja lisää iloisuutta ja mielihyvän tunnetta. Tutkijat pitävät spirulinaa erinomaisena välineenä kehon puhdistamiseen raskasmetallijäämistä (esim. elohopea, kadmium, lyijy, arseniikki) sen detoxifikaatiota tukevien ominaisuuksensa vuoksi.
Spirulinassa on runsaasti B-ryhmän vitamiineja (B1, B2, B6, B9), beetakaroteenia sekä A-, E- ja K-vitamiineja. Se sisältää monelle kasvissyöjälle tarpeellista B-12-vitamiinia.
Spirulinassa on huomattava määrä välttämättömiä rasvahappoja. Kyseiset rasvahapot ylläpitävät solujen seinämien rakennetta ja ehkäisevät tulehduksia. Spirulinaa pidetään äidinmaidon jälkeen parhaana lähteenä gammalinoleenihapolle (GLA), joka on hermostolle tärkeä tulehdusta estävä rasvahappo. Ihmislle jotka eivät ole koskaan saaneet äidinmaitoa, suositellaan 150-350g GLA:ta, spirulinan sisältäessä 131mg GLA:ta/ 2rkl. Suurimman osan ihmisistä on todettu saavan ravinnosta liian vähän GLA:ta.
Spirulina sisältää monia tunnettuja antioksidantteja. Näistä tunnetuin ja tutkituin on superoksididismutaasi (SOD). Kehomme tuottaa aineenvaihdunnan sivutuotteena vapaita happiradikaaleja. Happiradikaalit vaurioittavat solujen seinämiä ja niitä pidetäänkin suurimpana yksittäisenä tekijänä vanhenemisessa ja monissa sairauksissa, esimerkiksi syövässä. SOD on yksi niistä entsyymeistä jolla on antioksidatiivinen, eli happiradikaaleja neutraloiva vaikutus. Vanhenemisen yhteydessä SOD:n määrä kehossa on vähentynyt ja ravinnosta saatu SOD auttaakin kehoamme taistelemaan heikkenemisprosessia vastaan. SOD:lla on havaittu olevan myös tulehdusta vähentäviä vaikutuksia.
Maailman terveysjärjestö WHO on käyttää spirulinaa erilaisissa ravitsemusprojekteissaan mm. Intiassa ja Afrikassa. Spirulinan ravinnerikkautta kuvaa myös se, että NASA on käyttänyt spirulinaa avaruuteen matkaavien astronauttiensa ravinnoksi.
Chlorella on Aasiasta peräisin oleva yksisoluisten levien suku. Sen yleisimmät lajikkeet ovat chlorella minutissima, chlorella vulgaris ja chlorella pyrenoidosam, kahden viimeisen ollessa yleisimmät elintarvikkeina myydyt lajikkeet.
Sen ravinteita pidetään yleisesti hyvin samanlaisina kuin spirulinan, mutta olennaisia eroja ovat alhaisemmat proteiini- ja betakaroteeni pitoisuudet sekä nukleiinihapon ja lehtivihreän määrää, joita chlorella sisältää yli kaksinkertaisen määrän. Vaikka se sisältää vähemmän proteiinia kuin spirulina, on se silti mainio proteiinin lähde, sisältäen painostaan huimat 60 % puhtaasti imeytyvää proteiinia. Lyö siis laudalta kaikki muut paitsi spirulinan. Chlorellan nimi tulee sen valtavasta klorofylli- eli lehtivihreäpitoisuudesta (3-5%) ja se sisältääkin enemmän lehtivihreää, kuin mikään muu kasvi.
Chlorellan solu rakentuu kompleksista polysakkarideista, joiden on todettu lisäävän interferonien tuotantoa ja omaavan voimakkaan syöpäkasvaimia ehkäisevän vaikutuksen. Aiemmin on ajateltu chlorellan olevan heikommin imeytyvä kuin serkkunsa, mutta nykytieto osoittaa kovemman solunseinämän olevan terveyttä edistävä asia. Se sitoo itseensä torjunta-aineita, karsinogeeneja ja raskasmetalleja, kuten radioaktiivista uraania, bariumia, plutoniumia, dioksiineja, elohopeaa ja kadmiumia. Solunseinämissä on havaittu samankaltaisia yhdisteitä, joilla bakteerit suojaavat itseään ja estävät epäedullisia mutaatioita. Ominaisuuksien joilla chlorella suojaa itseään, on havaittu parantavan näitä ominasuuksia myös ihmisessä.
Chlorella kykenee poistamaan myös alkoholia maksastamme ja ehkäisevän sopivina määrinä krapulan syntymistä. Chlorella on siis yksi tärkeimmistä ravinteista, kun puhumme puhdistavista ruoka-aineista.
Chlorella tukee aivojen ja maksan toimintaa, parantaa ruoansulatusta ja auttaa kehon kudosten uudistumisessa. Se vähentää tulehdusta, suojelee säteilyltä ja parantaa immuunijärjestelmän toimintaa. Tutkimukset osoittavat chlorellan olevan erityisen hyödyllistä ihmisille, joiden immuunijärjestelmä on huonossa kunnossa esimerkiksi pitkäaikaissairauden tai kemoterapian johdosta. Chlorella nopeuttaa valkosolujen palautumista ja rakentumista. Se lisää vastustuskykyä viruksia vastaan ja parantaa elimistön kykyä tappaa bakteereita. Monilta ominaisuuksiltaan se on siis samankaltainen kuin kaksi muuta käsittelyssä olevaa levää.
Toisin kuin spirulina, chlorella ei sisällä siniviherää väripigmenttiä eli fykosyaniinia ja sitä ei sen vuoksi käytetä juurikaan syöpäsairauksien yhteydessä. Se sisältää enemmän rasvaa (n. 23%) ja etenkin omega-3 -ryhmän rasvahappoja kuin muut levät. Vitamiineista se sisältää mm. C-, E- ja B-ryhmän vitamiineja (joiden käyttökelpoisuus ihmiselle on tällä hetkellä vielä epäselvää), folaattia, beetakaroteenia ja lysiiniä. Chlorellassa on lisäksi paljon rautaa ja kalsiumia. Yksi ruokalusikallinen chlorellaa tarjoaa 320 % päivittäisestä raudan- ja 120 % kalsiumin tarpeesta.
Chlorellalla on useita ominaispiirteitä, joista keskeisimmäksi luetaan CGF-yhdisteet (Chlorella Growth Factor). Se nelinkertaistaa itsensä vuorokauden välein ja kasvaa nopeammin kuin mikään muu kasvi. Vaikutus välittyy myös ihmisen kehoon, sillä kudostemme uusiutuminen ja rakentuminen nopeutuu nauttiessamme chlorellaa. Chlorella auttaa myös korjaamaan tuhoutunutta tai vaurioitunutta hermokudosta ja sitä on käytetty Alzheimerin- ja Parkinsonin tautia sairastavien tukihoidossa.
Sardiinien on uskottu jo pitkään olevan paras mahdollinen lähde elinikäämme pidentävälle RNA:lle. Syömällä ruokia, jotka sisältävät runsaasti DNA/RNA:ta (nukleiniihappoa), tarjoamme kehollemme rakennusmateriaaleja korjata ja valmistaa omaa DNA/RNA:tamme. Chlorella Pyrenoidosa sisältää RNA:ta kuitenkin lähes 20 kertaa enemmän kuin sardiinit.
Chlorella lisää hyvien bakteerien määrää vatsassa (jopa nelinkertaistaa), parantaa immuunijärjestelmän toimintaa ja auttaa taistelussa vapaita radikaaleja vastaan. Chlorella sisältää mm. chlorofyllaasi ja pepsiini -nimisiä ruoansulatusentsyymejä, jotka näyttelevät tärkeää roolia ruoansulatuksemme säätelyssä.

Huomioittehan, että parhaan avun oireisiinne saatte varaamalla henkilökohtaisen ajan
Homeopatiakeskus Arnica:sta: 09 466 619
| Seuraava > |
|---|
OSTA 4 MAKSA 3 TARJOUS! Markkinoiden tehokkain Super -Probiootti!
Mukana myös "SUPER FOOD" -levät, Chlorella Pyrenoidosa ja Spirulina Platensis!
€29,70
Vaivaako Ärtyvä Suoli tai Hiivasydrooma?
Vakiotilaus Kanta-Asiakastarjouksena - 40% !! Kokeile! (39,95/kk)
€67,70
€39,94
Hiivasyndrooman kokonaisvaltainen hoito-ohjelma 6:ksi kuukaudeksi -40%! Homeopaattiemme erityisesti suomalaisille suunnittelema!
€67,70
€39,94 Arnica Homeopatiakeskus
Pohjantie 3,
02100 Espoo
Tel: (09) 466 619