Homeopatian perustaja on Samuel Hahnemann (1755-1843), joka toimi pitkään lääkärinä Saksassa ja Ranskassa. Hän vastusti oman aikansa lääketiedettä sellaisena, kuin hänen aikansa lääkärit ja vaihtoehtoisiin lääketieteellisiin menetelmiin perehtyneet parantajat sitä harjoittivat. Epävarmuutensa ja tehottomuutensa vuoksi se oli hänen mielestään epäonnistunut muunnelma lääketieteestä ja siksi hän kutsuikin sitä sattumanvaraiseksi parantamiseksi.

Pitkäaikaisten opintojen ja käytännön tutkimusten avulla Hahnemann kehitti toimivan lääketieteellisen menetelmän, jolle hän antoi nimen homeopatia.

Hahnemannin homeopaattiset pääperiaatteet ovat:

1.

Similia similibus curentur l. sama parantaa samaa

Aine, joka suurina annoksina aiheuttaa tiettyjä oireita terveessä henkilössä, parantaa laimennetussa muodossaan henkilön, jolla on samoja oireita. (vrt. rokottaminen)

2.

Lääkeainetutkimuksen periaate

Ennen kuin jonkin aineen käyttö hyväksytään, täytyy tietää, mitkä sairaudet ja oireet se parantaa. Sen vuoksi aineet käyvät läpi tarkan, vuosia kestävän lääkeainetutkimuksen.

3.

Laimennuksen periaate

Aineiden potensointi l. laimennus sellaiseen muotoon, että kaikki myrkyllinen, allergiaa aiheuttava tai muu haitallinen vaikutus lakkaa. Tämä edellyttää usein sitä, että vaikuttavaa ainetta on annoksessa jäljellä enää 1/1000 000 tai vähemmän.

4.

Yhdistelmähoidon periaate

Henkilöä hoitaessaan Hahnemann käytti usein monia eri lääkeaineita samanaikaisesti tai peräkkäin. Nykyään tämä periaate on helposti toteutettavissa Lääkelaitoksen rekisteröimillä yhdistelmäaineilla (esim. Sanaplex).

Hippokraattinen näkemys lääketieteestä perustuu ajatukseen, että kehossa on sisäinen järjestelmä, joka itse parantaa sairaudet. Jos kehon oma vastustuskyky on heikentynyt, tämä järjestelmä ei aina aktivoidu ilman ulkopuolista apua. Näissä tapauksissa homeopatia on keino aktivoida tämä järjestelmä antaen luonnolle sykäyksen oikeaan suuntaan.

Nykyaikainen länsimainen lääketiede toimii usein päinvastoin. Esimerkiksi voimme ottaa bakteerihyökkäyksen aiheuttaman sairauden. Allopaattisen lääketieteen käytännön mukaisesti määrätään antibioottihoito, joka toimiessaan tuhoaa sairauden aiheuttavat bakteerit. Usein ongelmana kuitenkin on se, että nämä antibiootit tuhoavat sokeasti myös niitä hyviä ja välttämättömiä bakteereja, jotka auttavat ruoansulatuksessa ja toimivat tärkeänä osana immuunijärjestelmäämme. Näin seurauksena voi olla koko vastustuskykymme heikkeneminen ja pitkä sairauskierre. (vrt. korvatulehdukset)

Niin homeopatiassa, kuin muussakin luonnonläheisessä lääketieteessä kuljetaan päinvastaista tietä. Täsmällisen oireanalyysin (esim. iirisanalyysi) avulla pyritään ensin selvittämään, mikä järjestelmä tai elin on hyökkäyksen kohteena, ja sen jälkeen vahvistamaan kyseistä osaa mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Näin homeopatia voi poistaa sairauden varsinaisen syyn, eikä ainoastaan ikäviä seurauksia (oireita), ja näin ollen hoitaa elimistöämme kokonaisuutena.

Homeopaattiset valmisteet eivät ole lääkkeitä, mutta ovat kuitenkin Suomen Lääkelaitoksen rekisteröimiä ja hyväksymiä. Ne sisältävät yrttejä, metalleja, suoloja; myös aineita, jotka laimentamattomina olisivat toksisia eli myrkyllisiä.

Yhteenvedoksi on kuitenkin hyvä todeta, että niin länsimaisella allopaattisella lääketieteellä, kuin luonnonläheisen lääketieteenkin haaroilla on oma paikkansa. Ne eivät voi, eikä niiden tarvitsekaan kilpailla keskenään. Tätä periaatetta olemme aina kunnioittaneet Homeopatiakeskus ja niin tulemme tekemään myös jatkossa.